Finland

Finland

Rotuhygienia ei kuulu ihmisoikeuksiin

 

Pitäisikö oman syntymättömän lapsen poistamista kohdusta pitää perusoikeuksiin kuuluvana ihmisoikeutena, silloin kun lapsella on Downin oireyhtymä? Tämä kysymys on vakavasti pohdittavana tapauksessa, joka on tuotu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (ECHR) käsiteltäväksi. Tuomioistuinta on pyydetty ratkaisemaan, onko vanhemmilla perusoikeus vammaisten lasten raskaudenaikaiseen seulontaan ja eliminointiin.

 

Tuomioistuimen tekemä myönteinen päätös tarkoittaisi sitä, että vammaisiin ihmisiin kohdistuvia rotuhygieenisiä ratkaisuja alettaisiin pitää perusoikeuksina.

 

Tuomioistuinta on pyydetty ratkaisemaan kantelussa (Kruzmane vastaan Latvia), jonka eräs nainen on nostanut lääkäriään vastaan, joka syytösten mukaan ei määrännyt naiselle tämän raskauden aikana Downin oireyhtymää seulovaa testiä, joka olisi paljastanut naiselle, että tämän lapsella on Downin oireyhtymä, mikä puolestaan olisi mahdollistanut naiselle abortin tekemisen.

 

Kun nyt on vaarana, että raskaudenaikainen seulonta ja lapsen eliminointi sallitaan lailla ja kirjataan sinne ihmisoikeutena, tämän julkilausuman allekirjoittaneet (downsyndroomaisten ja muiden vammaisten yhteistyökumppanit, perheet ja läheiset) vetoavat tuomioistuimessa ja Euroopan muissa toimielimissä vaikuttavien ihmisten omaantuntoon, jotta nämä suojelisivat downsyndroomaisten ja muiden vammaisten henkilöiden oikeutta elämään.

 

Jos Down-lasten eliminointi ennen heidän syntymäänsä hyväksytään nyt ihmisoikeutena, se johtaa siihen, että tietty ihmisryhmä leimataan heidän geeniperimänsä perusteella. Myönteinen päätös kieltäisi puhtaasti vammaisten henkilöiden ihmisyyden ja pohjustaisi lakiin järjestelmää, jonka turvin heidät voidaan eliminoida.

 

Jo nyt Down-lasten eliminointi Euroopassa muodostaa todellisen uhan ihmisoikeuksien toteutumiselle, ei siis se, että jotkut ovat välttyneet tällaiselta valinnalta sen tähden, että heitä ei onnistuttu tunnistamaan ennen syntymää.

 

Me (yhteistyökumppanit, vammaiset henkilöt ja heidän perheensä) vetoamme tuomioistuimeen, että se vahvistaisi rotuhygienian kieltävän periaatteen, ja muistutamme jäsenmaiden velvollisuudesta suojella jokaisen ihmisen elämää, myös vammaisten elämää ennen heidän syntymäänsä. Nyt vaakalaudalla on se, kuinka eurooppalainen yhteiskunta määrittelee ihmisyyden.


 Sign the Petition
(not displayed publicly)
* required fields


Your email will not be used for purposes other than this petition. Only information on this project will be sent
Petitions by Great Joomla!